2.3 Asiakkaiden tarpeet

Asiakkaan tarpeet ovat nykyisen markkinointiajattelun mukaan kaiken lähtökohta. Organisaatio pyrkii täyttämään asiakkaan tarpeen ja siten saavuttamaan oman perimmäisen tavoitteensa.

Tarpeita on erilaisia. Osa tarpeista on helposti tunnistettavia: kurssilla pitäisi olla elävämpää opetusta, vapaaseen yhdessäoloon leirillä pitäisi olla enemmän aikaa tai kunniamerkkejä pitäisi jakaa useammin. Nämä tarpeet saa helposti selville esimerkiksi palautelomakkeilla, suorilla haastatteluilla ja ympärilleen katselemalla. Tällaisiin, tyypillisesti pieniin kehitystarpeisiin on myös helppo reagoida. Vaikeammin tunnistettavia tarpeita ovat sellaiset, joita asiakas ei itsekään suoraan tunnista eikä myöskään osaa pyytää niihin ratkaisua.

Maslowin tarveportaikossa esitetään ihmisen perustarpeet, jotka etenevät alhaalta ylös (eli alempi on oltava tyydytetty ennen kuin kaipaa seuraavaa):

  • Itsensä toteuttamisen tarpeet (esim. luovuus)
  • Arvostuksen tarpeet (esim. itsetunto)
  • Sosiaaliset tarpeet (esim. ryhmä)
  • Turvallisuuden tarpeet (esim. suoja)
  • Fysiologiset tarpeet (esim. ruoka) (2000)

Esimerkki
Vj-vihjevaelluksella helposti tunnistettavia tarpeita voivat olla osallistujien toiveet osallistua eläymykselliseen, mutta ei fyysisesti liian rankkaan tapahtumaan. Lippukunnan sammot voivat puolestaan haluta vihjevaellukselta, että se antaa osallistuville vj:ille perusvalmiudet hyvään vartionjohtamiseen kuten esimerkiksi koulutusta erätaidoissa sekä mahdollisuuden tutustua hyviin malleihin toisten lippukuntien vartiotoiminnassa.

Vaikeammin tunnistettavia, syvemmällä olevia tarpeita voi olla esimerkiksi vj:n oma halu olla tehtävässään hyvä ja varma vj, mikä saattaa tarkoittaa esimerkiksi tarvetta saada oppia ja kokeilla uusia taitoja itse turvallisessa ympäristössä. Se voi tarkoittaa myös tarvetta saada uusia vinkkejä toimintaan sekä mahdollisuutta kokeilla ja keksiä itse tarvittavat ratkaisut.

Markkinointiopas